sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Läppälapaset


J kysyi minulta yksi päivä, että voisinko neuloa hänelle läppälapaset. Hän nimittäin halusi lapaset, joita ei aina tarvitsisi riisua pois, kun tarvitsee touhuta jotain tarkempaa, sormia vaativaa hommaa. En ollut aiemmin tehnyt läppälapasia, mutta totesin, että eihän siinä tarvitse kuin pätkäistä lapanen poikki niin, että sormet jää näkyviin ja sitten neuloa erillinen läppä peittämään ne, joten ryhdyin hommiin. Näihin lapasiin ei siis ole käytetty mitään tiettyä ohjetta vaan repäisin ohjeen omasta päästäni samalla kun neuloin. 

Käytin lapasiin Red Heart Soft lankaa, koon 4 puikkoja ja lapasten ympärys oli 36 silmukkaa (9 per puikko). Neuloin lapasen varteen ensin harmaalla langalla 20 kierrosta 1o1n-joustinneuletta, jonka jälkeen neuloin (mustalla langalla) toiset 20 kierrosta sileää neuletta ennen peukalonreikää. Peukalokohdan jälkeen neuloin vielä 15 kierrosta sileää neuletta ja lopuksi 4 kierrosta 1o1n-joustinneuletta, jonka jälkeen tein päättelykierroksen kämmenosan yläreunaan. Seuraavaksi vaihdoin taas harmaaseen lankaan ja poimin kämmenosan rystyspuolelta 18 silmukkaa (4 kierrosta joustinneuleosan alapuolelta) ja vastaavasti loin kämmenen etupuolelle 18 silmukkaa, jotta sain taas silmukat kulkemaan lapasen ympäri. Neuloin 4 ensimmäisellä kierroksella kämmenpuolella 1o1n-joustinneuletta ja rystyspuolella sileää neuletta, jonka jälkeen jatkoin 18 kierrosta pelkkää sileää neuletta ennen loppukavennuksia (kavennus joka kierroksella sivureunoilla). Lopuksi tein lapasiin peukalot ja päättelin langat.


Silmukka- ja kierrosmäärät riippuvat aina tietysti siitä, minkä kokoiseen käteen lapasta tekee ja millaista lankaa käyttää. Tässä tapauksessa noilla määrillä lapasista tuli sopivat. 



Tekaisin heti perään lapaset myös itselleni. Itse en tarvinnut lapasiin tuota läppäominaisuutta, joten omistani tuli ihan peruslapaset. Vähän samaa näköä niihin kuitenkin tuli, koska tein molempien lapasiin varret ja kärjet eri värillä. Nyt on siis uudet lapaset sekä minulle että hänelle. Seuraavaksi voisikin tehdä vuorostaan vaikka villasukat:D 

tiistai 11. lokakuuta 2016

Ikea hack: Rast-lipasto eteiseen

Uuden asunnon eteisessa, heti oven vieressä, oli tyhjä nurkka. Nurkka, joka on kooltaan sen verran pieni (35x72cm), ettei siihen ihan mikä tahansa lipasto mahdu. Silti, halusin siihen lipaston. Oven vieressä ei nimittäin ollut mitään paikkaa, mihin laskea esim. avaimet ja muut takkien taskuista löytyvät pikkutavarat, jotka on kiva saada pois käsistä heti kotiin tultua. Tarvittiin siis taso, jolle laskea tavaroita. Joku hylly olisi toki täyttänyt tuon kriteerin, mutta halusin myös, että kyseiseen kalusteeseen saa jotain tavaroita myös katseilta piiloon => lipasto. Aikani selailtua netistä eri huonekaluliikkeiden lipastoja ja tuskasteltuani niiden liian suurta kokoa huomasin, että Ikean Rast-lipastohan on juuri passelin kokoinen kyseiseen nurkkaan. Rast ei kuitenkaan ollut ulkonäöltään aivan sitä mitä hain, sillä minulla on muutoin lähinnä valkoisia kaappeja ja hyllyjä. Lipaston olisi tietysti voinut maalata, mutta asunnostani ei löydy myöskään yhtään maalattua puupintaa, joten mielestäni se olisi näyttänyt vähän eripariselta muiden kalusteiden kanssa. Ainoaksi vaihtoehdoksi (ainakin omassa mielessäni) jäi siis lipaston päällystäminen valkoisella mattapintaisella dc-fix sisustusmuovilla, jota onnistuin löytämään Anttilan loppuunmyynneistä tarjoushintaan!


Kuvat: 1 | 2 | 3
Toinen lipaston ongelmakohdista oli sen vetimet. Alkuperäiset vetimet eivät olleet ihan sitä, mitä hain, joten päätin hommata lipastoon eri vetimet. En kuitenkaan halunnut mitään toisenlaisia nuppivetimiä vaan päädyin leveisiin Ikean Orrnäs-vetimiin, jotka näyttävät hyvin samanlaisilta kuin eteisen muissa kaapeissa olevat vetimet. Koska vetimille tarkoitetut reiät eivät kuitenkaan osuneet aivan yksiin uusien vetimien kanssa, jouduin ensin poraamaan laatikon etulautoihin uudet reiät sekä tukkimaan vanhat. Tämän poraus/tukkimisoperaation jälkeen tartuin dc-fix-rullaan ja päällystin palaset ennen lipaston kokoamista. Sitten tarvitsi vain kasata palaset yhteen, kiinnittää vetimet ja valmista tuli!



Täytyy sanoa, että olen kyllä hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Lipasto sopii hienosti yhteen muiden eteisen (ja ylipäätään koko asunnon) kaappien ja kalusteiden kanssa, se mahtuu täydellisesti omaan nurkkaansa ja sen päälle on helppo laskea avaimet sun muut, kun astuu ovesta sisään. Lipastoon myös piiloutuu kätevästi esimerkiksi lehdet ja mainokset, joille minulla ei olisi muutoin ollut mitään säilytyspaikkaa. 





Aina ei siis tarvitse tyytyä siihen, mitä on tarjolla, vaan voi muokata kalusteista sellaisia kuin itse haluaa. Etenkin näistä Ikea-kalusteiden tuunailuistahan on tullut oikein ilmiö ja Ikea hack hakusanoilla löytyy mitä mielikuvituksellisimpia Ikea-kalusteiden tuunauksia. Millään kauhean arvokkailla kalusteilla en ehkä itse uskaltaisi lähteä kokeilemaan, mutta tällaiset pienet projektit ovat kyllä varsin hauskoja:)