sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Sydäntilaus

Sain vähän aikaa sitten tilauksen viidestätoista virkatusta sydämesta vauvamobilea varten. Väritoiveina olivat mintunvihreä, vaaleanharmaa ja valkoinen, viisi kappaletta kutakin. Sydämillä ei ollut mitään kiirettä, joten näpertelin niitä iltaisin teeeveen ääressä aina kun sattui olemaan ylimääräistä aikaa ja taisin tehdä niitä noin sydän per päivä tahtia, koska reilu pari viikkoa niiden tekemiseen meni. 





Olen jo kerran aiemminkin virkannut sydämiä mobilea varten. Postaus siitä löytyy täältä. Samassa postauksessa on myös ohjeet kolmen eri kokoisen sydämen virkkaamiseen. Tämän kertaiset sydämet on tehty pienimmän ohjeen mukaan ja lankana käytin Novitan Ipanaa



Valmiit sydämet matkasivat tällä viikolla postin välityksellä Rauman suunnille, jossa tilauksen tekijä kokoaa sitten itse niistä mobilen tulevaa vauvaa varten:) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti