keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Punottu helmirannekoru


Blogi on taas viettänyt hiljaiseloa vähän vahingossa. Vaikka tuntuu, että on kymmenen projektia meneillään, mikään ei vain tunnu tulevan valmiiksi:D Jokunen ilta sitten minulle tuli kuitenkin sellainen olo, että nyt haluan tehdä jonkun pienen heti valmiiksi tulevan työn isompien projektien välissä. Korut valmistuvat yleensä melko nopeasti, joten päätin näperrellä itselleni uuden kesäisen rannekorun. Googlettelin hieman erilaisia ideoita ja löysin kivan nahkanaruista punotun korun, johon löytyy ohje Creative Companyn sivustolta

Kuva

Kaapistani löytyi valmiiksi vastaavanlaista ruskeaa nahkajäljitelmä narua, jota korun tekemiseen tarvitaan. Narua ei vaan sattunut olemaan niin paljoa kuin ohje vaati, joten päätin hieman soveltaa ja lisätä solmujen väliin puuhelmiä, jotta narua ei kuluisi niin paljoa. Käytössäni oli kolme reilun metrin mittaista pätkää (n. 115cm) ja ne juuri ja juuri riittivät ranteeni ympäri yltävän korun tekemiseen. Suosittelen siis varaamaan reilut pätkät narua, sillä ne oikeasti hupenevat yllättävää tahtia tähän koruun! 


Laitoin korun kiinnitysmekanismiksi pienen papukaijalukon, jonka kanssa kävi kylläkin pikku moka. En tajunnut lukkoa laittaessani ajatella, että sillä olisi jotain väliä, miten päin lukon laittaa, joten tietysti se meni vikoperin:D Tajusin virheeni vasta, kun olin jo viimeistellyt osan narun pätkistä solmujen sekaan nurjalle puolelle pienien liimatiplojen kera, (jotta koru ei lähde purkautumaan) joten en ruvennut enää purkamaan ja vaihtamaan lukkoa toisin päin. Ei sillä kuitenkaan käytön kannalta ole suurtakaan eroa. 



Mielestäni korusta tuli vähän samantyylinen kuin, mitä monissa rantalomakohteissa aina myydään. Joten heti, kun tökkää korun ranteeseen, tulee ihan rantafiilis:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti