keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Conversesukat tapa 2

Tässä juuri ennen joulua minulla on ollut käynnissä vielä yksi villasukkaprojekti. Työkaverini tilasi minulta nimittäin jo tuossa syksymmällä kahdet conversesukat tytöillensä joululahjaksi, mutta myyjäisnäpertelyiden takia paneuduin noiden sukkien tekoon vasta aika viime tipassa. Valmista tuli kuitenkin jo viikonloppuna, joten eihän tässä tullut edes kiire!:D 



Työkaverini esitteli minulle alunperin toiveen Reaverse tyylisistä sukista (jotka tuntuvat nyt olevan se iso hitti), mutta koska minulla ei ollut ohjetta niihin emmekä halunneet ruveta ostamaan sitä taikka pähkäilemään itse, kuinka pohjat pitäisi tehdä, päädyimme lopulta siihen, että sukkien terät saisivat olla ihan perinteiset. Näin ollen sukkia pystyy myös käyttämään kengissä. Reaverset taitaa nimittäin olla enemmän vain kotisukat paksujen pohjiensa takia. 



Päätin kuitenkin tehdä sukista vähän enemmän Reaversen kaltaiset kuin aiemmin tekemäni Conversesukat. Tässä ohje 36 kokoisiin sukkiin (lanka Novitan 7 veljestä, puikot koko 3):

Neulo aluksi 8 kierrosta 1 o 1 n joustinneuletta, jonka jälkeen neulo 25 kierrosta sileää neuletta. Tee seuraavaksi kantapää, jonka jälkeen jatka sileää neuletta 45 kierroksen ajan. Vaihda lanka valkoiseksi ja neulo 1 kierros sileää neuletta, jonka jälkeen tee kärkikavennus: Kavenna jokaisella puikolla kaksi kertaa ja neulo väliin ensin 4 kierrosta sileää neuletta, seuraavan kavennuskierroksen jälkeen 3 kierrosta, ja seuraavan 2 kierrosta. Loput silmukat voi kaventaa ilman välikierroksia niin että lopulta jää jäljelle 8 silmukkaa. Katkaise lanka ja pujota se silmukoiden läpi. 

Poimi seuraavaksi sukan reunoilta (muutama kierros kantapääkavennuksesta keskellepäin) silmukat nauhakujia varten (jätin 3 silmukkaa joustinneuleen alapuolelta ja 3 silmukkaa ennen värinvaihtoa poimimatta = 64 silmukkaa). Neulo jatkossa oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin.  Kavenna 1. kierroksella 8 kertaa (mutkakohdassa tiheämmin) ja 2. kierroksella mutkakohdassa 2 kertaa (= 54 silmukkaa). Kolmannella kierroksella neulo ensin 3 silmukkaa jonka jälkeen neulo ja nosta 4. silmukka 5. silmukan yli (= päättelysilmukka). Toista päättelysilmukka 7 kertaa niin, että päättelysilmukoiden väliin jää aina 7 silmukkaa ja neulo viimeisen päättelysilmukan jälkeen 2 silmukkaa. Neulo neljäs kierros sileää (lisäämättä silmukoita poispääteltyjen kohdalla) ja viidennellä kierroksella päättele koko kierros. 

Tee sukkaan kiinnitettävä logopyörylä näin: Luo valkoisella langalla 5 ketjusilmukkaa ja yhdistä ne renkaaksi. Luo renkaaseen 10 pylvästä. Virkkaa seuraavalla kierroksella jokaiseen pylvääseen kaksi pylvästä. Kolmannella kierroksella virkkaa joka toiseen pylvääseen yksi pylväs ja joka toiseen pylvääseen kaksi pylvästä ja sulje pyörylä piilosilmukalla. Kirjo pyörylään tähti ja tikkaukset ja kiinnitä pyörylä sukan sivuun

Päättele lopuksi kaikki langat ja pujottele kengännauhat (käytin 120 cm nauhoja) nauhakujiin päättelysilmukoiden kohdalta ja valmista tuli!. Halutessasi voit myös tehdä valkoisella langalla "tikkaukset" poimittujen silmukoiden kohdalle kuten minä tein. 

Eri kokoisia sukkia tehdessä silmukkamäärät tietysti muuttuvat ja tämä vaikuttaa etenkin tuohon nauhakujien tekemiseen. Silloin ei auta kuin vähän laskeskella, kuinka usein kannattaa kavennella jne.  





Tämän hieman epäselvän ohjeen kautta hyvää ja rauhallista joulua kaikille!:D


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulupuu on rakennettu: taikataikinakoristeet

Tänä jouluna minä halusin aidon kuusen. En kuitenkaan mitään isoa, vaan sellaisen pienen ja soman, jonka saa pöydälle. Ongelmana oli vain se, että pieniä ja somia kuusia harvemmin myydään missään ja omin lupineen niitä ei tuolta lähimetiköstä saa hakea, joten päädyin sitten huonekuuseen. Kuusi mikä kuusi.



Halusin kuuseeni jotkut hyvin simppelit koristeet ja päätin kokeilla tehdä ne taikataikinasta. Taikataikinan reseptihän kuuluu näin ja tarkempia ohjeita löytyy mm. Yhteishyvän sivuilta

3 dl jauhoja
1,5 dl suolaa
1,5 dl vettä
1 rkl ruokaöljyä

Sekoita keskenään jauhot ja suola ja lisää vesi sekä ruokaöljy. Vaivaa ainekset kiinteäksi massaksi. Jos taikina on tahmeaa, lisää hieman jauhoja. Jos taikina murenee liian helposti, voit lisätä hieman vettä.



Itse tein vain puolikkaan taikinan ja se riitti enemmän kuin hyvin koristeisiini. Käytin muottina ihan vain erään purnukan kantta ja reiät tein pillin avulla. Kokeilin myös erilaisia koristeluja. Painoin pitsikuvioita Ikean Skurar kynttiläkupin avulla (ei toiminut kovin hyvin), tein raitoja sukkapuikolla ja kirjoittelin tekstejä pienillä kirjainleimasimilla. Omasta mielestäni tekstikoristeista tuli hienoimmat:)  



Netti on pullollaan ohjeita myös valkoiseen taikataikinaan, johon käytetään mm. soodaa ja maissitärkkelystä, mutta itse pitäydyin nyt tuossa perinteisessä versiossa, koska kyseiset tarpeet löytyivät valmiiksi kaapista. Ja oikestaan minusta on ihan kiva, että koristeeni näyttävät vähän tuollaisilta rustiikkisemmilta (=taikinan värisiltä:D). 



Kuivattelun jälkeen lisäsin koristeisiin lenksut juuttinarusta ja ripustin kivoimmat kuuseeni. Ei ehkä kaikkein jouluisin kuusi, mutta hauskintahan on, että tätä kuusta ei tarvitse kantaa loppiaisena ulos. 


maanantai 14. joulukuuta 2015

Myyjäiskuulumisia

Voi apua tätä jouluhuisketta! Tuntuu, että on koko ajan vaan töitä tai jotain muuta tekemistä niin enhän minä ole taas viikkoon ehtinyt (tai jaksanut) edes piipahtaa blogissani. Ajattelin tulla nyt kuitenkin kertomaan, että myyjäisistä on selvitty ja ihan hyvällä menestyksellä. Tavaroita meni kiitettävästi kaupaksi ja hyvä mieli jäi, vaikka siellä vähän kylmä olikin seisoskella myymässä. Osallistuin tänä vuonna siis Kalliossa järjestettyyn Karhupuiston joulutoriin. Alkuperäinen suunnitelmani oli mennä myymään tuotteitani itsenäisyyspäivänä, mutta myrskyinen sää pilasi suunnitelmat, joten meninkin vasta viime lauantaina. 




Myynnissä minulla oli aiemmin esittelemäni pöllöt sekä kasa virkattuja sydämiä ja villasukkia. Villasukista en kaikessa hösellyksessä muistanut edes ottaa parempaa kuvaa, mutta olin tässä vuoden aikana siis neulonut useamman parin raidallisia villasukkia, jotka nyt sitten päätyivät myyntiin. 


Käsitöideni lisäksi pöydästämme sai ostaa kaverini leipomia herkullisia kaurakekseja. Ihan
kaikki keksit ei kuitenkaan mennyt kaupaksi, joten sain ottaa vähän herkkuja mukaan kotiinkin. Namnam:)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Puolukkajuustokakku mututuntumalla


Meillä oli eilen tyttöjen kanssa pienet pikkujoulut ja tarjolla oli jos jonkinmoista pientä jouluista syötävää. Yksi pöytään päätyneistä herkuista oli tekemäni puolukkajuustokakku, jonka nimesin mutukakuksi, sillä minulla ei ollut siihen mitään varsinaista reseptiä, vaan laittelin aineksia sen mukaan kun hyvältä tuntui. Pohjaa tehdessäni kävi myös niin, että huomasin, ettei minulla ollutkaan kaapissa kuin muutama hassu digestive (vaikka olin muistellut että niitä on melkein paketillinen), joten ei auttanut kuin heittää sekaan pari suklaahippukeksiä, joita kaapista onneksi sattui löytymään. Mielestäni suklaahiput antoivat kuitenkin pohjaan itseasiassa ihan kivan lisämausteen, joten ei hätää! Reseptistä muotoutui lopulta tällainen: 

(käytössä pieni 17cm irtopohjavuoka)

Pohja:
n. 1/4 pakettia digestivejä + pari suklaahippukeksiä
40 g margariinia

Täyte:
2 dl kermaa
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 prk vaniljarahkaa
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
reilu 2 dl puolukoita

Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita ne keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto ja rahka sekä sokerit. Sulata ja survo puolukoita vähän ja sekoita ne täytteeseen. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Lisää liivateliuos täytteeseen ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti tai mielellään yön yli. Koristele haluamallasi tavalla. 



Kakun lisäksi innostuin askartelemaan pari pahvista pikkukuusta. Madam B.C.:n Mariko oli nimittäin muutama päivä sitten tehnyt vastaavanlaisia kuusia omassa blogissaan, joten minäkin halusin testata ja kivojahan niistä tuli. Eikä ole tosiaankaan vaikea tehdä!