sunnuntai 16. elokuuta 2015

Blogihaaste: 11 kysymystä vastauksineen

Sain Koukuissa-blogin kirjoittajalta Liebster Awardin ja haasteen vastata 11 kysymykseen. Kiitos siitä!:) Mutta totta puhuen olen aivan onnettoman laiska ottamaan osaa tämmöisiin haasteisiin:D Koska blogissani on kuitenkin melko vähän tietoa minusta, ajattelin nyt ainakin vastata saamiini kysymyksiin (jos joku sattumalta tahtoisi tietää vähän lisää minusta:D)

Mikä sai sinut innostumaan käsitöistä?

Olen tykännyt tehdä käsitöitä jo ihan pienestä pitäen, joten en osaa sanoa mitään yhtä tiettyä syytä. Asiaan vaikutti varmasti vahvasti se, että sekä mummoni, mummini että äitini ovat myös käsityöihmisiä.

Lempipaikkasi tehdä käsitöitä?

Kotisohva telkkarin ääressä. Näin kesäisin myös vanhempieni piha aurinkoisina päivinä. 



Kuinka monta keskeneräistä työtä sinulla on?

Hävettää melkein myöntää, että niitä on tällä hetkellä jopa kuusi kappaletta! Lieventäväksi asianhaaraksi laskettakoon, että kaksi niistä on melkein valmista:D



Mikä on mieluisin puuhasi kotona?

Hauskinta on, kun keksii jonkun uuden sisustus/käsityö/leivontaidean, jota lähtee sitten kehittelemään ja toteuttamaan ja pian huomaakin koko illan menneen siihen:D

Miten kuvailisit onnistunutta vapaailtaa?

Hyvää ruokaa ja seuraa ja kiireetön tunnelma. 

Millaisia ovat hyvän käsityöblogin piirteet?

Inspiroivat kuvat ja uudet ideat ovat ne, mitkä saavat minut innostumaan. Tykkään myös, että töihin löytyy ohjeet taikka linkit ohjeisiin.  

Puikko, koukku vai ompelukone?

Viime aikoina kädessä on viihtynyt eniten koukku. Joku ihmeen virkkausinnostus nyt päällä selkeästi. Sitten, kun iskee kyllästyminen, vaihdan taas puikkoihin. 

Parasta just nyt?

Se, että vielä on kesää jäljellä ja uudet ihanat tuulahdukset:)

Kesän parhain muisto?

Reissut mökille ja ahvenanmaalle. 



Mikä on rakkain käsillä tehty asia?

Varmaankin palmikkoneulesukkani, jotka näyttävät jo ihan kamalilta, mutta joista en raaski luopua:D



Mitä uutta haluaisit oppia käsityörintamalla?

Haluaisin osata ommella hyvin. Myös koruja ja pieniä puutöitä olisi kiva osata tehdä.  


2 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea vastauksesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva myös vastailla! Harvemmin sitä miettii tuommoisia juttuja. Sitä vain virkkaa ja neuloo sen suuremmin ajattelematta:D

      Poista