maanantai 20. heinäkuuta 2015

Mamman marjapiirakka


Jääkaapissani oli ylimääräinen kermaviilipurkki, joten päätin pyöräyttää aikani kuluksi marjapiirakan. Ohjeen nappasin Valion sivuilta ja muokkasin sitä vähän sen mukaan, mitä kaapistani sattui löytymään. Esimerkiksi Valion ohjeessa olleet grahamjauhot korvasin mummolta saamillani erikoishienoilla ruisjauhoilla, joita mummo muistaakseni kertoi saaneensa joltain pikkufirmalta, joka valmistaa jonkinlaisia erikoisjauhoja, jonka ylijäämätuotteena syntyy sitten tätä erittäin hienoa ruisjauhoa (arvatkaapa vaan muistanko minä sen tarkemmin, mikä firma oli kyseessä!). Vaikka tuoreitakin marjoja olisi tällä hetkellä saatavilla, käytin piirakkaan pakastemarjoja, jotta on sitten taas pakastimessa tilaa uusille. Marjoiksi valitsin mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa ja punaviinimarjaa. Ja ohje tähän mamman marjapiirakkaan kuuluu näin: 

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
n. ½ litraa mustikoita, vadelmia, mansikoita ja punaviinimarjoja
1 prk kermaviiliä
1 muna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauhoseos. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä marjat pohjan päälle, sotke täytteen muut aineet keskenään ja kaada täyte piirakan päälle. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa n. 30 min. 


Jostain kumman syystä onnistuin tälläkin kertaa vähän polttamaan piirakan reunoja. Ei varmaan pitäisi häslätä montaa asiaa yhtä aikaa niin, että piirakan kurkkiminen meinaa unohtua välissä. Onneksi pieni rusketus ei kuitenkaan makua pahenna eli toisin sanoen hyvää on!


Ja loppuun vielä muistutus arvonnasta, joka on käynnissä vielä tämän viikon sunnuntaihin (26.7.2015) saakka!

2 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköistä marjapiirakkaa! :) Sinulle on haaste blogissani: http://koukuissa.blogspot.fi/2015/08/mormorstruta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta!:) Vastailen kysymyksiin joku päivä.

      Poista