sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Piirakkatalkoot

Tämä tyttö on nyt ollut hieman laiska näpertelijä ja sitä myötä myös laiska bloggailija. Eilen pidimme perheeni kanssa kuitenkin piirakkatalkoot, joiden satoa ajattelin nyt hieman esitellä.


Karjalanpiirakat kuuluvat meidän perheessä olennaisena osana mm. joulupöytään, mutta niiden tekeminen on kuitenkin aiemmin jäänyt lähinnä mummojemme vastuulle. Nyt päätimme kuitenkin itse leipoa porukalla läjän piirakoita heti syötäväksi sekä pakastettavaksi.  



Parhaimmalta piirakat maistuvat tietysti heti uunituoreina, joten niitä tuli eilen "muutama" maisteltua. Kovin paljoa niitä ei sitten enää loppujen lopuksi pakastettavaksi tainnut jäädäkään:D




torstai 1. tammikuuta 2015

Siksakkännykkäpussi


Nyt minullakin on vihdoin ja viimein älykäs puhelin! Ja koska en halua heti naarmuttaa uutta aarrettani, piti sille virkata suojapussi. Valitsin pussin kuvioksi saman siksak-kuvion, jota käytin jo aiemmin meikkipussukan tekemiseen, mutta pienensin kuviota hieman (nyt 8:lla jaollinen). 



Langaksi valitsin lankakopastani löytyvää Novitan Ipanaa ja väreiksi valkoisen ja harmaan, jotka sopivat yhteen valkoisen puhelimeni kanssa. Virkkasin pussin 3,5 kokoisella virkkuukoukulla ja laitoin ympärykseksi 40 silmukkaa. Toistin kuvion 5 kertaa, jolloin pussin kooksi tuli n. 7,5x14,5cm.