torstai 29. toukokuuta 2014

Kangaskukkapallot

Tänään ajattelin kirjoitella kangaskukkapalloista, jotka ovat jo jonkin aikaa koristaneet kotiani. Olen aika onneton viherpeukalo, joten minulle sopii paremmin tämmöiset ikikukat kuin viherkasvit. Kangaskukkapallojen inspiraationa toimi netistä löytämäni kukkapallo-ohje, josta muokkasin siis kangasversion. Kangaskukkapalloja varten tarvitset styroxpalloja, grillitikkuja, ohuita kankaita (käytin jonkinlaista harsokangasta, vuorikangasta ja tylliä), lankaa sekä nuppineuloja (käytin päättömiä nuppineuloja, joihin laitoin helmen).



1. Leikkaa kankaista viisilehtisiä kukkia (käytin halkaisijaltaan n. 8cm kokoisia kukkia). 
2. Pinoa 5 kpl kukkalehtiä lomittain päällekkäin. 
3. Ompele kukkalehdet ristipistolla yhteen keskeltä, kiristä lankoja ja solmi ne yhteen niin, että kukka menee hieman nuppuun.
4. Tökkää kukka nuppineulan avulla kiinni styroxpalloon.
5. Tee niin paljon kukkia, että pallo tulee täyteen (jätä jonkun verran tyhjää tilaa tikkua varten).
6. Maalaa/väritä grillitikku haluamasi väriseksi, tökkää tikku styroxpalloon ja valmista tuli!




Kukkapallot muistuttavat mielestäni vähän hortensioita. 


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Sun blogissa on myös kaikkia ihania ideoita:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Voi vitsit että sun blogi on myös ihanan näköinen:)

      Poista