maanantai 28. huhtikuuta 2014

Virkattujen sydänten ohje

Sydänten virkkaaminen selkeästi kiinnostaa muitakin, sillä sain kyselyä liittyen sydänten ohjeeseen. Edellistä sydänpostausta tehdessäni ajattelin, että löytyyhän noita ohjeita netistä jo ennestäänkin, joten minun ei varmaan tarvitse kirjoittaa omaa ohjettani nähtäville. Mutta toisaalta miksipä en sitä voisi tehdä, kun kerta kiinnostusta löytyy! Oma ohjeeni menee näin: 

Tee 5 ketjusilmukkaa ja yhdistä ne renkaaksi. Virkkaa *1s, 2s samaan silmukkaan* x 4, *2s, 2s samaan silmukkaan* x 4, *3s, 2s samaan silmukkaan* x 4. Virkkaa 25 tavallista silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se piilosilmukan läpi. Tee toinenkin tällainen ”kuppi” (mutta älä katkaise toisen kupin lankaa!) Yhdistä kupit toisiinsa muutamalla pistolla (ensin tehdyn kupin langanpäällä) ja päättele lanka. Jatka (toisen kupin langalla) virkkausta koko sydämen ympäri. Kavenna kahdella ensimmäisellä kierroksella sydämen keskellä molemminpuolin kerran, sen jälkeen joka toinen kierros 4 kavennusta per kierros (molemmin puolin suunnilleen kuppien korkeimman kohdan kohdalla) ja joka toinen kierros 2 kavennusta per kierros (molemmin puolin keskellä). Täytä sydän vanulla ennen kuin aukko käy liian pieneksi. Ihan lopussa tiivistä kavennustahti niin, että kavennuksien väliin jää aina vain yksi kiinteä silmukka. Kun sydän on ummessa, katkaise lanka ja päättele. Painele vanu tasaisesti koko sydämeen. 

Tässä vielä kuvasarjaa työvaiheista. Kuvissa näkyvään sydämeen laitoin lisävarusteeksi ripustuslenkin juuttinarusta samalla kun yhdistin kupit toisiinsa. 




4 kommenttia:

  1. Kiva, tuo on niin söpö pieni sydän, katsotaan saanko onnistumaan. :D

    VastaaPoista
  2. kauan sulla about menee yhden sydämen tekemiseen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus katsoin kellosta, että noin puoli tuntia meni yhteen sydämeen:)

      Poista